Aatu ja Iita neuvolassa

Tänään on Aatulla ja Iitalla suuri juhla. He täyttävät kaksi vuotta. Siksi heillä on hienot vaatteet. "Minä olen näin vanha", ylpeilee Aatu ja nostaa kaksi sormea pystyyn.

Yhdessä Aatu ja Iita puhaltavat kakusta kynttilät sammuksiin. "Paljon onnea", sanoo Aatu Iitalle. "Sinä olet kiva", sanoo Iita Aatulle ja pussaa tätä suoraan nenälle.

Iita ja Aatu saavat kaksi ihan samannäköistä pakettia. Innoissaan he repivät lahjapaperit pois. Kummallista, paketeista löytyy kaksi ruttuista muovin palaa. Mutta sitten, voi ihme, isä puhaltaa niihin ilmaa ja toisesta mytystä tulee vekkuli kala ja toisesta suloinen kili. Kaksoset ovat riemuissaan.

Seuraavana päivänä heillä on tarkastus neuvolassa. Matkalla neuvolaan Aatu pelästyy, kun hän huomaa että kili on ihan veltto. Äiti yrittää puhaltaa siihen ilmaa, mutta kilistä kuuluu vain sihinää. "Iita puri siihen reiän", valittaa Aatu. Iita tuijottaa vain tiukasti kenkiään. "Ei saa olla tuhma Iita", toruu äiti.

Pian he ovat neuvolassa. Neuvolan tuntee siitä, että sen oven vieressä on paljon rattaita ja vaunuja. Sisällä neuvolassa on vilskettä. Apina-äiti yrittää pukea vilkasta lastaan. Hiiri-vauva on juuri kastellut vaippansa ja kiljuu. Miten niin pienestä otuksesta lähteekin niin iso ääni. Äiti auttaa Aatua ja Iitaa riisuutumaan.

Sitten terveydenhoitaja sanoo, että Aatun ja Iitan vuoro. Ensin he saavat punnita terveydenhoitajan. Ja sitten terveydenhoitaja punnitsee heidät. Aatu ja Iita haluavat, että heidät punnitaan yhdessä ja erikseen.

"Nyt minä mittaan kuinka pitkiksi te olette kasvaneet", selittää terveydenhoitaja. Aatu haluaa olla pitempi ja seisoo varpaillaan, mutta terveydenhoitaja huomaa sen. Hän kutittaa pikkuisen Aatua ja kysyy osaako Aatu seistä kantapäät maassa. Kyllä Aatu osaa.

Sitten Aatu ja Iita pääsevät lääkärin luo. Lääkäri tutkii heidän neuvolakorttejaan. "Nyt onkin rokotuksen vuoro", lääkäri toteaa. "Kumpi haluaa tulla ensin?"
"Minä", sanoo Iita reippaasti. Lääkäri rokottaa Iitaa käteen. Sen jälkeen on Aatun vuoro. Iita ottaa Aatua suojelevasti kädestä. Vähän rokotus nipistää mutta se menee pian ohi. Terveydenhoitaja laittaa heille hienot, pienet laastarit.

Silloin Iitalla välähtää ajatus. Hän juoksee hakemaan Aatun kilin. "Voisitko sinä parantaa tämän kilin?" kysyy Iita lääkäriltä. "Katsotaan", lääkäri sanoo ja tutkii kiliä. "Pannaan laastari sen jalkaan niin kyllä se varmasti paranee".

Kilin jalkaan laitetaan laastari. Äiti puhaltaa kilin täyteen ilmaa ja kili on taas pullea ja hyvä. "Kiitos hoidosta", sanoo Iita lääkärille.

Aatu ja Iita ovat jo pukemassa. "Sinä olet kiva", sanoo Aatu Iitalle ja pussaa tätä suoraan nenälle.